maanantai 14. syyskuuta 2015

Onnistuneet messut Savon Pariisissa




Joroisten 4H-yhdistys järjesti Joroisissa lentoasemalla Elävä maaseutu-messut. Messut olivat jatkoa vuonna 1958 järjestetylle maatalousnäyttelylle. Messukutsuun oli vastannut lukuisia maa- ja metsätalouden toimijoita. Asiapitoisen tarjonnan lisäksi esittelypisteiltä sai myös ostaa tuotteita kotiin vietäväksi.

Messuohjelmassa oli huomioitu erityisesti lapset ja lapsiperheet. Tarjolla oli musiikkia ja kädentaitoja. Myös erilaiset maa-ja metsätalouden koneet kiinnostivat messuvieraita. Lisäksi Varkauden lentokerho järjesti tutustumislentoja sekä esitteli lentokalustoa.

Joroisten 4H-järjesti myös Zetor-taitoajokilpailun. Kilpailuun osallistuivat MTK Joroisten, Stora Enson , Joroisten kunnan sekä Joroisten 4H:n kaksihenkiset joukkueet. Tässäpä vielä kisojen kunniataulukko:

Zetor-traktorinajokilpailu
  1. Jaakko Kuronen ja Vili-Markus Sikanen, aika 3 min 18 sec.
  2. Teemu Suhonen ja Tommi Naukkarinen, aika 3 min 46 sec.
  3. Esko Laitinen ja Antti Ihalainen, aika 4 min.
  4. Juha Intke ja Kati Pirhonen, aika 5 min 28 sec.

Onko maaseudulla tulevaisuutta ?


Messuilla kutsuvieraana ollut kansanedustaja ja maanviljelijä Jari Leppä oli erityisen tyytyväinen Joroisissa järjestettyihin messuihin.– Maaseutu tarjoaa mahdollisuuksia, joita Suomella ei ole varaa jättää käyttämättä.Yksi tällainen mahdollisuus on biotalous, jonka perusteet tulevat maaseudulta. Tähän mennessä Suomella ollut fossiilitaloudessa matkustajan rooli, joka olisi saatava muutettua kuskin rooliksi.
– Täällä on Euroopan suurimmat metsävarat ja valtavat mahdollisuudet. Puussa on samat hiilikomponentit, mitä öljyssä on, MTK- Joroinen puheenjohtaja Kimmo Ihalainen kommentoi.

Omassa puheenvuorossaan Kimmo Ihalainen kertoi ihmetelleensä pienenä poikana kun postinkantajana toiminut Airi-täti kävi joka päivä Italiassa. Joroisista löytyy myös Monaco ja Vatikaani. Puhessaan hän toi esiin Joroisten hyviä puolia: monipuolista elinkeinoelämää, palveluita ja sijaintia
– Ilmasto täällä vastaa Forssan korkeutta ja täällä on maakunnan parhaat pellot, vain tiedon valtatie puuttuu. Valokuituyhteyden saaminen Joroisiin on tärkeää niin yritysten kuin yksityistalouksienkin kannalta. Päätös asiasta on kunnan omissa käsissä, Ihalainen totesi.
Maaseutupäällikkö Sirpa Leväinen kertoi Joroisten tämän hetkiset kuulumiset. Viime vuoden tilastojen mukaan Joroisten maasta on 0,3 prosenttia viljeltyä maata, peltoa on lähes 7000 hehtaaria. Maatiloja on noin 170. Täällä viljellään suhteellisen paljon kiinankaalia, punakaalia, rapeakeräsalaattia ja kurpitsaa. Suhteessa paljon täällä myös tuotetaan valkokaalia, palsternakkaa, mansikkaa ja kuminaa. Lypsykarjatiloja täällä oli 29 ja näillä lehmiä keskimäärin 30 tilaa kohden. Maitoa tuotetaan yhteensä 6,5 miljoonaa litraa.

Tämän jälkeen Eero Immonen muisteli millaista ohjelmaa oli ollut edellisessä maatalousnäyttelyssä, jolloin hän itse oli ollut vasta 14-vuotias. Messut jatkuivat muulla ohjelmalla ja myöhemmin päivällä vieraili vielä kansanedustaja Hanna Kosonen, jota messujen juontaja Iiris”Eloveena” Salmela haastatteli.

Järjestäjä

Messujen vastuullinen järjestäjä oli Joroisten 4H-yhdistys. Toiminnanjohtaja Kati Pirhonen toimi messupäällikkönä ja vastasi messujärjestelyistä. Messut toivat yhteen paikkakunnan eri toimijoita ja loi myös yhteishenkeä Joroisiin. Kati on tyytyväinen kävijämäärään. – Tämä on houkutellut Joroisten ulkopuolelta ihmisiä ja lentokenttä on hyvä saada hyötykäyttöön.  Lippuja myytiin messuille 711, jonka päälle tulevat vielä näytteilleasettajat ja kutsuvieraat. Yhteensä alueella oli noin 850 ihmistä.

Messut vaativat paljon työtä mutta vastavuoroisesti ne myös antoivat paljon. Kaikkea hyötyä ei voi rahassa mitata. Uusien yhteistyökumppanien löytyminen ja verkostoituminen ovat tärkeitä myös 4H-yhdistykselle. Monelle tuli ehkä positiivisena yllätyksenä mitä meillä osataan tehdä.

Tulevaisuus

Joroinen elää ja hengittää maa-ja metsätaloudesta. Tästä on hyvä ponnistaa. Messut on hyvä areena tuoda esiin maaseudun toimijoille tärkeitä asioita. Lisäksi moni pieni toimija saa näkyvyyttä ja mahdollisuuden luoda yhteyksiä. Toivon seudun yrityksiltä rohkeutta lähteä messuille mukaan esille. Näkisin että messuilla on tarvetta jatkossakin ja ne onkin päätetty järjestää uudestaan vuonna 2017.

Videokooste messuista:



Tekstin kirjoittaja ja lisätiedot:

Kati Pirhonen
Toiminnanjohtaja
Joroisten 4H-yhdistys ry
Koskentie 4,79600 Joroinen
joroinen@4h.fi
050 546 5335

Lisätietoa meistä:

tiistai 1. syyskuuta 2015

Tunnelmia kampanjatilaisuuksista eri puolilta Suomea




Maaseutuohjelman toimijat ovat vieneet kampanjaviestiä eteenpäin lukuisissa tapahtumissa kesän aikana. Tässä muutamia tapahtumia, joissa kampanja on näkynyt.

Millainen sinun maaseutusi on?
Kaakkois- ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset markkinoivat maaseutuohjelman mahdollisuuksia 5.–7.6.2015 Kouvolassa järjestetyillä Erä- ja vapaa-aikamessuilla.

Pop-up Pohjanmaassa myös Leader-hankkeita esillä
Pohjanmaan Leader-ryhmät esittelivät maaseutuohjelman tukemia hankkeita ja yrityksiä sekä ohjelman mahdollisuuksia osana Pop-up Pohjanmaa -tapahtumaa 11.–13.6.2015 Helsingissä.

Päivitä maaseutusi -teltta täyttyi Farmari-messuväestä
Joensuussa 2.–4.7.2015 järjestetyssä Farmari-maaseutunäyttelyssä messuvieraat pääsivät tutustumaan maaseutuohjelmaan paikallisten ja valtakunnallisten toimijoiden yhteisessä Päivitä maaseutusi -teltassa. Teltassa oli mahdollisuus kuvauttaa itsensä mielikuvituksellisessa maaseutuympäristössä, mikä houkuttikin kuvattavia jonoksi asti.

Maaseutu kiinnosti Pori Jazz -kävijöitä
Päivitä maaseutusi -kampanja, maaseutuohjelma ja erityisesti yritystuet olivat esillä myös Pori Jazzeilla heinäkuussa. Kampanjateltta kuvauttamispisteineen sijaitsi Jazzkadulla ja kiinnosti tuhansia ihmisiä.

Lue lisää kampanjasta:

Lisätiedot:
Sinikka Torssonen
Verkostotiedottaja I Communications officer
sinikka.torssonen@maaseutu.fi
Puh. 040 550 5085 / 0295 312452
Maaseutuverkostopalvelut I Maaseutuvirasto
Rural Network Support Unit of Finland I The Agency for Rural Affairs
PL 405, 60101 Seinäjoki
www.maaseutu.fi I Landbygds.fi I Rural.fi
Facebook I YouTube I Twitter

Päivitä maaseutusi: www.paivitamaaseutusi.fi