keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kylien kehittäminen kunnan kanssa vaatii kokoonjuoksijan



Pieksämäellä saatiin vuoden vaihteessa päätökseen iso Kyläkumppani-hanke. Kahden ja puolen vuoden aikana rakennettiin melkoinen yhteistyöverkosto, jonka myötä Pieksämäen kylille kehitettiin uusia palveluja, toimintamuotoja ja yrityksiä.

Lisäksi ruukattiin kylien toimintoja ja organisaatioita, tehtiin kyläsuunnitelmia ja tämä onnistui loistavasti kyläläisten aktiivisuuden myötä.

Kyllähän kyliä voi kehittää jos vaan kyläläiset itse ovat aktiivisia. Mutta koko kunnan, tässä tapauksessa kuntaliitosten myötä syntyneen Pieksämäen näkökulmasta siltojen rakentaminen, yhteistyö ja verkkojen punominen kyliltä kaupunkikeskustaan ei olekaan enää niin yksinkertaista.

Tarvitaan asemissa oloa, neuvottelutaitoja, suhteita, objektiivisuutta, koko kuvan ymmärrystä, pitkäjänteisyyttä, sitoutumista, tilannetajua ja pelisilmääkin, jotta perinteiseen sektoriajattelun kuntaan saadaan yhteys ja ottamaan kylien näkemykset ja toiveet huomioon.

Pieksämäellä ei ole ollut kymmeneen vuoteen maaseutuasiamiestä, kylien asiat eivät ole kuuluneet oikein kenellekään. Myöskään vuosina 2004 ja 2007 tehdyissä kuntaliitoksissa ei sovittu aluejohtokunnista tai vastaavista. Demokratia jäi vaaleilla valittujen edustajien varaan.

Kyläkumppani-hankkeen ja täysipäiväisen projektityöntekijän myötä Pieksämäelle pystyttiin kuitenkin yhteistyötä rakentamaan. Pystyttiin kehittämään vaihtoehtoisia palveluja julkisia menoja lisäämättä, vaikka samaan aikaan kunnallisia palveluja ajettiin voimakkaasti alas.

Jatkossa positiivisen kehityksen saamiseksi tarvitaan lisää kumppanuuspöytiä, joissa asukkaat, kolmas sektori, yritykset ja julkiset toimijat kehittävät yhdessä vaihtoehtoisia palvelujen tuotantomalleja. Pieksämäellä suunnitellun jatkohankkeen myötä on tavoitteena luoda myös isompia palvelukokonaisuuksia. On puhuttu elävien kylien ja kirkonkylien kokoisista palvelualueista.

Kyläkumppani-hankkeen aikana syntyivät muun muassa seuraavia palveluja:

·         Uudenlainen kylätoimijoiden organisaatio (Pieksämäen kylät ry, Jäppilän kylät ry, Virtasalmi-yhdistys sekä paikalliset kyläyhdistykset)
·         Kylätalokerho (Paltasen Pysäkillä)
·         Kyläläisten omistama osuuskauppa (Siikamäen Suoramyynti osuuskunta)
·         Entisen itsenäisen kunnan kokoinen kyläsuunnitelmatyö (Virtasalmi)
·         Lähipalveluosuuskunta Jeesi
·         Kylätalon palvelupäivät (Paltasen pysäkillä)
·         Palvelujen saatavuutta parantava paikallinen lähikumppanuuspöytä (Kaupungin vanhuspalvelujen johtajan vetämä työryhmä)

Pieksämäen kylät ry on kehittämistoiminnallaan ja saamansa julkisuuden myötä rakentanut elävien maaseutualueiden imagoa. Se on ottanut Pieksämällä paikkansa uutena toimijana päätösten valmistelussa ja kehittämispolkujen suunnittelijana.
 
Projektin loppuraportista Pieksämäellä haluttiin tehdä houkutteleva ja kehittämistoimintaan innostava. Sieltä löytyy Hyvä juttu –vesileimalla merkittynä meidän mielestä kokeilemisen arvoisia
jujuja. Raportti löytyy Pieksämäen kylät ry:n verkkosivulta.

Kyläkumppani-hankkeen projektin faktat
Veej´jakaja ry:n leaderhanke nro 15412
Hankkeen hallinnoija: Pieksämäen kylät ry
Aika: 21.5.2012 – 31.12.2013, jatkoaika 2.1.-31.12.2014
Budjetti: 168 000 euroa
Projektipäällikkö: Saara Patokoski ja 2.1.2014 lukien Vuokko Jaakkola
Ohjausryhmän puheenjohtaja: Peter Hartwig


Tiivistelmä hankkeesta
Hankkeen päätavoite oli vahvistaa kylien elinvoimaisuutta siten, että niiden asukkaiden elin- ja asuinmahdollisuudet paranevat.
Hankesuunnitelmassa kylien lähipalveluita tuli kehittää asukkaiden palvelutarpeista lähtien, mutta kustannustehokkaasti. Tällöin kylistä tulee entistä vetovoimaisempia uusien asukkaiden ja uuden yritystoiminnan houkuttelemiseksi.
Kyläasiamies toimii hankkeessa asukkaiden tukena ja aktivaattorina tavoitteisiin pääsemiseksi.
Uusien elinkeinopalvelujen kehittäminen on myös tärkeä hankkeen tavoite.

Kuusi osatavoitetta:
Tiedottamisen tehostaminen
Kyläsuunnitelmien laatimisen käynnistämisen/päivittämisen aktivointi
Kylien kehittämishankkeiden neuvonta ja toimintataryhmärahoituksen hakemisen aktivointi
Kylien lähipalvelujen kehittäminen
Maaseudun uusien elinkeinojen kehittäminen ja olemassa olevan yrittäjyyden tukeminen
Kylien yhteistyön ja verkottumisen edistäminen

Kaikkiin osatavoitteisiin saatiin aikaiseksi konkreettisia toimia

Lisätietoja Pieksämäen kyläasiamies Vuokko Jaakkola
045 845 6590,
vuokko.jaakkola@pieksamaenkylat.fi
www.pieksamenkylat.fi