Tsekkasin juuri Rajupusu Leaderin toiminnanjohtajan hakuilmoitusvedokset.
Näyttivät olevan kunnossa ja julkaisua vailla. Aika harva varmaankin pääsee
muotoilemaan oman työpaikkansa hakuilmoitusta. Ilmoitukseen kirjattujen
vaatimusten ja odotusten lista vaikutti aika kunnioitettavalta ja mietinkin,
että uskaltautuisinko lainkaan hakemaan omaa työpaikkaani tuon ilmoituksen
perusteella.
Ilmoituksen ohjeet tulivat toki hallitukseltamme ja minun
osuuteni oli lähinnä tekninen muotoilu. Teknistä kirjoitustyötä tehdessäni
mietiskelin näissä hommissa kuluneita vuosia - yhteensä reilua kuutta vuotta.
Sanalla reilu on tässä tapauksessa sekä määrää, että meininkiä kuvaava
kaksoismerkitys. Määrästä voisi sanoa, että aikaa on mennyt reilusti, töitä on
ollut reilusti, ihmisiä, tapaamisia, ideoita ja ajatuksia on ollut reilusti ja
byrokratiaakin aika reilusti. Meininkipuolella lista on vielä pidempi: alueen
asukkaat, kollegat, yhteistyökumppanit, rahoittajat, yhteisöt ja leaderhallitus
ovat suhtautuneet reilusti, vaikkei
asioista aina olla oltukaan yhtä mieltä. Olen kuuden vuoden aikana saanut
huomata, että Rajupusu Leaderiin on luotettu ja toiminnallemme on annettu tilaa
ja mahdollisuuksia kehittyä. Kiitos siitä.
Kirjoittaminen tekee näköjään kaihoisaksi, mutta haitanneeko
tuo. Tiedän jo etukäteen mitä aikanaan maaliskuussa tulen tästä työstä eniten
kaipaamaan. Tulen kaipaamaan ihmisiä, kaikkia verrattomia työtovereitani ja yhteistyökumppaneita.
Tulen kaipaamaan hienoja ihmisiä, jotka kantavat huolta ja vastuuta oman elinympäristönsä
ja toimeentulonsa kehittämisestä. Näiden ihmisten kanssa olen saanut asioida ja
toimia jokaisena työpäivänä kehittämis- ja yritysasioiden merkeissä tai
istumalla hallituksen kokouksessa, seutuypp:ssä ja niin monessa monessa
asiassa. Lähes aina olen saanut asioida myönteisissä asioissa ja ilmapiirissä.
Kiitos siitäkin.
En tohdi kirjoittaa enempää, käy pian niin, että vedän nuo
hakuilmoitukset pois ja päätän hakea tätä (ehkä maailman hienointa) hommaa
uudelleen. Katsokaa viikonlopun lehdistä miten kävi. Jos siellä on ilmoituksia
niin tähän hommaan kannattaa hakea.
Rajupusu Leader ry
toiminnanjohtaja
040 715 7189
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti