Muistioblogi, Maija Puurunen, Etelä-Savon ELY-keskus
Byrokratian purku -selvityksen päätösseminaari
Mistä tulee luopua?
Kohtuuttomista
sanktioista maatalouden tukivalvontojen seurauksena, EU-lainsäädännön
ylittävistä kansallisista vaatimuksista, liiallisesta asioiden
dokumentoinnista, päällekkäisyyksistä tarkastuksissa ja asiakirjoissa,
nykyisenkaltaisista täydentävistä ehdoista ja monista muista viljelijöiden tehtäväksi
kasautuneista, ahdistavaksi koetuista toimistotöistä tulee luopua.
Eteläsavolaiset
tuottajat päättivät tehdä selvityksen maatiloille tänä päivänä kerääntyneestä
byrokratiasta ja kuinka siitä voitaisiin edes osin päästä eroon. Tuottajien, neuvonnan asiantuntijoiden ja viranomaisten
yhteisen työpajatyöskentelyn tuloksena syntyneet lukuisat kehittämisehdotukset
koottiin raporttiin, joka luovutettiin 25.4.2016 Mikkelissä pidetyssä
seminaarissa maa- ja metsätalousministeri Kimmo
Tiilikaiselle. Ministeri totesi, että keskeisenä tavoitteena hallitusohjelmassa on turhan
sääntelyn purkaminen ja hallinnollisen taakan keventäminen. ”Kaikkea ei
varmasti voida toteuttaa, mutta suurella vakavuudella otamme selvitystyön
vastaan.”
Maatalouden kannattavuuskriisiin liittyen ministeri Kimmo Tiilikainen näki
maatalouden byrokratian purkamisen mahdollisuutena vähentää viljelijöiden
työtunteja toimistotöissä, jolloin viljelijöillä jää enemmän aikaa itse
tuotantoon. Ensin tulee purkaa kotikutoiset säädökset turhilta osin ja sitten
voidaan vaikuttamaa komission päätösvallassa oleviin. Vaikeimmin muutettavissa
ovat eri EU-maiden yksimielisyyttä edellyttävät säädökset.
Selvityksessä kritisoitiin vähäisistäkin rikkeistä kohtuuttomiksi
muodostuvia koko tilan tukipottiin kohdistuvia vähennyksiä ja vaadittiin
sanktioinnissa kotieläin- ja kasvinviljelypuolen erottamista toisistaan.
Tähän liittyen ministeri Tiilikainen viittasi parhaillaan komission
käsittelyssä olevaan säädösmuutokseen, jossa eläinmäärään perustuvaa tukea
maksettaisiin vain niiltä päiviltä, kun eläin on rekisteriin merkittynä, eikä
puuttuvasta eläimestä rangaistaisi enää suhteessa koko tilan tukipottiin. Peltopinta-alojen jatkuvaan mittaamiseen
liittyen liian tiukat rajat mittaustulosten poikkeamisissa aiheuttavat myös turhaa
sanktiointia varsinkin Etelä-Savolle tyypillisillä epämääräisen muotoisilla
peltolohkoilla.
Ministeri Tiilikainen oli tyytyväinen maatalouden tukien käsittelyn
sähköistymiseen, 86 % tukihakemuksista jätettiin viime vuonna sähköisenä. Digitalisointi
luo mahdollisuudet hallinnon keventämiselle ja sujuvoittamiselle. Tukijärjestelmässä
on pyritty turvaamaan viljelijöiden tasavertainen asema. -Tuloksena
maataloudessa on 200 eri tukea tai tukivariaatiota, joiden yhteensovittaminen
kovin yksinkertaiseksi järjestelmäksi on mahdotonta.
”Tältä pohjalta”
Lainsäätäjän
näkökulmasta maatalouden kasvavaan byrokratiaan oli seminaarissa vastaamassa
maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Leppä, joka itsekin on
maidontuottaja. Leppä piti viljelijöiden, neuvonnan ja hallinnon yhteistyönä
syntynyttä selvitystä ainutlaatuisena. Samalla hän muistutti hallinnon
perustehtävistä oikeusturvan ja kansalaisten luottamuksen ylläpitäjänä. –
Lisäksi hallinnolla on tehtävä myös mahdollistajana. Hallinto ei saa vieraantua
kansalaisten arjesta.
Leppä
painotti, että maatalouden tehtävä on ruoan tuotanto. Samalla hän kritisoi EU:sta
tulevaa periaatetta, jonka mukaan viljelijä yksin vastaa ja kantaa seuraamukset.
Sanktioiden kumuloitumisen tilan tukipottiin Leppä näki viljelijän oikeusturvaa
loukkaavana. Tähän on ministeriössä haettu komissiolta parannusta. Sähköiset
tietojärjestelmät mahdollistavat hallinnon keventämisen. –Liikenteessä säännöt
on osattava ulkoa, mutta maatalouden tukijärjestelmässä tulee riittää kun
tietää, mistä tieto löytyy.
Kun
viljelijöiltä vaaditaan äärimmäistä tarkkuutta säädösten noudattamisessa, niin
hallinnolta tulee voida vaatia samaa. Viljelijänä ja kansanedustajana Leppä
esitti tiukan vaatimuksen: Hallinnon on pystyttävä parempaan, tukimaksut on
saatava viljelijöiden tileille aikanaan. Näin hän myös uskoi jatkossa
tapahtuvan.
”Valvojasta valmentajaksi”
Maaseudun
Tulevaisuuden toimituspäällikkö Jussi
Martikaisen johtamassa paneelikeskustelussa olivat yleisökysymyksiin vastaamassa ministeri Kimmo Tiilikaisen ja
edustaja Jari Lepän lisäksi Maaseutuviraston
(Mavi) valvontaosaston johtaja Jukka
Pekonniemi ja Elintarvikeviraston
(Evira) valvontaosaston johtaja Maria
Teirikko sekä viljelijöiden edustajana maidontuottaja Juha Paajanen Savonlinnasta.
Paneelissa
korostuivat suomalaisen maatalouden tukijärjestelmän monimutkaisuus ja sen
edellyttämän lainsäädännön laajuus. Osalla säädöksistä on haluttu turvata
viljelijöiden tasavertaisuus tuensaajina, osalla kuluttajille laadukkaat
elintarvikkeet. Turhan byrokratian purkaminen tulee tehdä säädös ja päätös
kerrallaan. Viranomaisten yhteistyötä tulisi lisätä ja tietojärjestelmiä
yksinkertaistaa. Turhasta tiedonkeruusta ja seurannasta tulee luopua.
Osastonjohtaja Maria Teirikko totesi, ettei elintarviketurvallisuutta voida saavuttaa valvonnalla, vaan se edellyttää
elintarvikeketjun viranomaisten ja toimijoiden yhteistyötä ja ennen kaikkea
toimijoiden omaa vastuuta toimintansa ja tuotteidensa turvallisuudesta. Päämäärät
ovat yhteiset: ruoan turvallisuus ja elinkeinon kilpailukyky. Valvonnan
tehtävän Teirikko näki yhä enemmän mahdollistajana ja valvonnan
palveluammattina. Teirikko tiivisti valvontaan liittyvät Eviran tavoitteet
”valvojasta valmentajaksi”.
Ohjaavilla tahoilla on
hallinnollista taakkaa kevennetty kohdistamalla valvontaa ensisijaisesti sinne,
missä riskit ovat suurimmat, ja vähennetty sieltä, missä toiminta jo täyttää
turvallisuuden ja lainsäädännön vaatimukset. Samalla Teirikko korosti
lainsäädännön laadun ja selkeyden merkitystä: ”Selvää ei tarvitse tulkita”.
Mavin valvontaosastolta
ohjattavissa seurantamenettelyissä korostuvat EU:n säädökset. Valvontaosaston
johtaja Jukka Pekonniemi kiitteli
byrokratiaselvitystä erityisiesti siitä, että ongelmiin oli esitetty useita
kehittämisehdotuksia. Moniin niistä tosin tarvitaan muutokset EU:n komissiolta
asti. Peltoalojen mittaustarkkuuteen liittyen Pekonniemi totesi, että koska
maatalouden tuet perustuvat suurelta osin peltoalaan, komissio vaatii 10 aarin
tarkkuudella pinta-alojen mittauksia. Valvonnoilla varmennetaan tukien saanti
EU:lta. Valvontojen määrä, 5 % tuensaajista, riippuu havaituista virheistä.
Maidontuottaja Juha Paajanen ihmetteli EU-säädösten
tulkinnasta Suomessa. Selkeätkin EU-säädökset ovat liian usein kuorrutettu
kansallisella pitemmälle viedyllä byrokraattisuudella. Suomalainen hallinto on
kallista suhteessa tuotantoon. Sähköisten järjestelmien tulee jo
lähtökohtaisesti toimia, mutta edelleenkin liian usein viljelijä jää
epävarmuuteen, tuliko tukihakemus oikein täytettyä ja menikö se perille.
Helsingin yliopiston
Ruralia-insituutin johtaja Torsti Hyyryläinen totesi, että
ylibyrokratisoituneen valtion merkkinä on se, että hallinto ei antaudu keskusteluun
kansalaisten kanssa. Suomessa ei vielä olla tässä vaiheessa. Samalla
Hyyryläinen perään kuulutti hallinnolta vastauksia nyt julkistetun selvityksen
kysymyksiin.
Etelä-Savon ELY-keskuksen
ylijohtaja Pekka Häkkinen toi esille mahdollisuuden
digiloikkaan, jossa tavoitteena on jokaisella oma asiointitili, myös
viljelijöillä. Yksi tieto yhteen paikkaan tulee riittää. Digiloikan
suunnittelun tulee lähteä asiakkaista ja sen tulee alkaa tästä ja nyt.
Lupaukset
Tilaisuudessa julkaistuun
byrokratian purku –selvitykseen liittyen hallinnon edustajat lupasivat mm.
seuraavia toimenpiteitä:
Ministeri Kimmo
Tiilikainen totesi byrokratian purku –selvityksestä: ”Kaikkea ei varmasti
voida toteuttaa, mutta suurella vakavuudella otamme selvitystyön vastaan.”
Kansanedustaja Jari Leppä totesi: ”Se,
mitä kansallisesti voidaan tehdä turhan byrokratian purkamisessa, tehdään
rivakasti ja vatuloimatta. Vaikutetaan myös koko politiikan ja hallinnon voimin
komissioon näiden asioiden edistämiseksi.”
Eviran osastojohtaja Maria Teirikko
toi esille viranomaisten tavoitteena asiakaslähtöisisen tietojärjestelmän, joka
keskustelee eri toimijoiden kesken. Myös täydentävien ehtojen sovellusuudistus
vuoteen 2020 mennessä on Evirassa tavoitteena. Reunaehtona toteutukselle on
raha.
Mavin osastojohtaja Jukka
Pekonniemi toteisi, että tukijärjestelmä tehdään tälle ohjelmakaudelle.
Viljelijätukiin käytettävää Vipu-palvelua kehitetään toimimaan entistä
paremmin.
Ministeri Kimmo Tiilikainen totesi
lisäbudjettiehdotuksia tarkasteltavan toukokuun lopulla, jolloin myös valvonnan
resurssitarpeet tulevat tarkasteluun. Sanktiointien kohtuuttomuuksiin liittyen
”yritetään EU:n suuntaan vielä rynkyttää”.
Byrokratian purku –selvitys saatavilla sähköisenä
Maatalouden byrokratian purku-
selvitys on laadittu Etelä-Savon maaseutu ICT -hankkeen yhteydessä, joka on
maaseutuohjelmasta rahoitettu EU:n osarahoitteinen hanke. Hankkeen toteuttajat
ovat Etelä-Savon Koulutus Oy ja ProAgria Etelä-Savo ry. Byrokratian purku-selvityksen
raportti julkaistaan sähköisenä www.maaseutukuriiri.fi – sivuilla, joka on Etelä-Savon maaseudun kehittämisohjelman
tiedotushankkeen sivusto.
Lisätietoja: pekka.hakkinen@proagria.fi, p. 0400 381 432, annenykanen@suomi24.fi, p. 050 5871 509. mervi.ukkonen@proagria.fi, p. 040 7287 263 ja maija.puurunen@ely-keskus.fi, p. 029 502 4074.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti