tiistai 26. helmikuuta 2013

Maaseutukuriiri avasi kotisivut

Maaseutukuriiri lennättää Etelä-Savoon maaseudun ilosanomaa

Etelä-Savon maaseutuohjelmien viestintähanke on saanut virallisen nimen: Maaseutukuriiri. Kaksivuotinen viestintähanke alkoi 2012 joulukuun alussa. Hanke on Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Veej’jakaja ry:n, Piällysmies ry:n ja Rajupusu Leader ry:n yhteinen voimainponnistus, jolla on tarkoitus parantaa manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tietoisuutta ja kertoa sen tuloksista.

Maaseutukuriirin kotisivut on julkaistu osoitteessa www.maaseutukuriiri.fi. Kotisivuilta löytyy ajankohtaista tietoa maaseudun kehittämisohjelmasta Etelä-Savossa sekä koko maassa. Lisäksi sivuilta löytyy kuvapankki, jossa on kuvat henkilöistä, tapahtumista ja tarvittavat logot. Ennen hanketta ja hankkeen aikana toteutetut videot löytyvät suoraan kotisivujen kautta. Vähintään kerran kuukaudessa tullaan tuottamaan yksi podcast kotisivuille, jonka voi joko kuunnella suoraan nettiselaimessa, ladata omalle koneelleen tai tilata mediasoittimeen. Kalenterista löytyvät kaikki maaseutuohjelman tulevat tapahtumat.

Kotisivujen lisäksi Maaseutukuriirilla on omat kanavansa Facebookissa, Google+:ssa, Twitterissä ja YouTubessa.
Huhtikuun alussa Etelä-Savossa tullaan jakamaan viestintähankkeen tiedotuslehti Länsi- ja Itä-Savo-sanomalehtien liitteenä. Kevään ja kesän aikana järjestetään erilaisia tapahtumia, joissa Maaseutukuriiri on mukana.

Lisätietoja ja yhteystiedot:
Ohjelmatiedottaja Toni Degerlund, 0440 155 992, toni.degerlund@maaseutukuriiri.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti