Mitä kylille kuuluu? Yle Lahti
yhteistyökumppaneineen on kiertänyt toukokuussa Päijät-Hämeen kyliä vastausta
etsien. Nastolan Uusikylä ja Padasjoen kylät ovat saaneet äänensä jo kuuluviin,
31.5. kiertue parkkeeraa Heinolan Vierumäelle.
Viestejä Vanajavedellä suojelee vesistöä
Vesiensuojelun runsas esilläolo ei
projektipäällikkö Mika Soramäen mukaan vaikuta turruttavasti
ihmisiin. – Päinvastoin, mitä enemmän ihmisillä on tietoa, sitä aktiivisemmiksi
he tulevat. Ihmiset eivät välttämättä hahmota asuvansa Vanajaveden
valuma-alueella, sillä alueella on 120 000 asukasta.
LOKAALI 2013 – valtakunnallinen
paikallistoiminnan juhla Hämeessä Tammelassa
14.-15.9.2013.
Tapahtumalla tuodaan esiin Hämeen
paikallista toimintaa ja erityisyyspiirteitä niin hämäläistä maisemaa,
ihmisluonnetta, kulttuuria kuin osaamista ja kehittämistyön tuloksia.
Ilmoittautuminen alkaa kesäkuussa!Letkeä Letkun kylä
Perimätiedon mukaan
lounaishämäläinen Letkun kylä on saanut nimensä epätasaista tietä kuljetettujen
lautakuormien pitämästä litkun-latkun-letkun -äänestä. Toisen arvion mukaan
”letkee” savinen maaperä on nimen taustalla. Oli miten oli, letkeä meininki on
Letkulla tätä päivää.
Lue
Raitti: http://files.kotisivukone.com/plry.palvelee.fi/Raitti_2013/verkko_raitti_toukokuu_2013.pdf
Maija Lumme
--------------------------------------------------------
Tiedottaja--------------------------------------------------------
Maaseuturahoitus tutuksi -hanke
040 0523867
maija.lumme@paijanne-leader.net
--------------------------------------------------------
Facebookissa: http://www.facebook.com/Maaseuturahoitus
Twitterissä: http://twitter.com/#!/maaseuturahasto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti