torstai 27. kesäkuuta 2013

Elämän juurilla



Maaseudulla tarvitaan nuoria, mutta tieto maaseudun mahdollisuuksista jää monille laihaksi.

”Maaseudusta tulee mieleen tuoksut ja hiekkatiet. Maaseutu on parempi kuin kaupunki, siellä on oma rauha ja puhtaampi ilma”, haaveilee Samuli Vauhkonen, kasiluokkalainen Anttolan yhtenäiskoulusta.

Mikkelin ammattikorkeakoulun EMMA-hanke etsii keinoja yhdistää maaseutu ja nuoret. Päätoimenpiteinään hanke järjesti toukokuussa kuudelle pilottikoululle maaseututeemapäivät, joiden aikana tutustuttiin maaseudulla toimiviin yrityksiin ja opittiin yrittäjien kokemusten kautta uusia asioita maaseutuammateista.

Kevään retkirupeama huipentui Anttolan yhtenäiskoulun oppilasryhmän maaseutupäivään 30.5. Aamun ensimmäinen kohde, leipomo-konditoria Agassi, oli tuttu paikka monille oppilaille. Kahvilan puolelta saadut kokemukset täydentyivät, kun oppilaat pääsivät tutustumaan myös yrityksen tuotantotiloihin. ”Oli mielenkiintoista nähdä, miten paljon koneet tekevät. Sämpylöitä ei pyöritetäkään käsin!” ihmetteli Lotta Leinonen.

Oppilaat saivat itsekin kastaa sormensa taikinaan. Leivonnan lomassa yrittäjä Tero Nieminen kertoi
yrityksen historiasta ja leipomon arjesta. Yrittäjän tarjoamat pullat ja jokaisen itse leipomat, uunituoreet kaneliässät maistuivat vierailun päätteeksi.

Puumalan Hurissalossa Könnön tilan isäntäväki toivotti oppilasryhmän iloisesti tervetulleeksi. Helena ja Esa Karjalaisen maitotilalla oppilaita kiinnostivat eläimet: lehmät, kanat ja kukko, Timppa-vuohi sekä kanit ja kissa. Maalla itsekin asuva Sanna Kainulainen piti eläinten ohella vierailun parhaana antina ymmärrystä siitä, mitä maaseutuyrittäjät tekevät ja millaista työskentely maaseudulla on. Lisäksi Sannan mielestä oli mielenkiintoista oppia, millaista polkua maito liikkuu lehmästä kaupan hyllyyn.

Päivän viimeistä kohdetta odotettiin innolla. Hauhalan hanhifarmista jokainen oli kuullut ja osa   Yrittäjä Virpi Rantalainen esitteli tilan toimintaa ja eläimiä oppilaille aurinkoisesti hymyillen, kertoen samalla tilan tarjoamista TET- ja kesätyöpaikoista. Tilalla tutustuttiin hanhen elämään munasta aikuiseksi, päästiin kurkistamaan tuotantotiloihin ja maisteltiin hanhenmaksapateeta. Tilan isäntä Antti Rantalainen liittyi peltotöistä joukkoon oppilaiden vastatessa tietokilpailukysymyksiin. Kahden joukkueen tasapeli ratkaistiin kaivovesiviestissä, jonka voittoa tuuletti iloinen kolmen oppilaan ryhmä.

Päivästä jäi hyvä mieli niin vierailut mahdollistaneille yrittäjille kuin vierailuilla käyneille oppilaille, opettajille ja hankeväelle. ”On hyvä tietää elämän juuria, ilman tällaisia järjestettyjä retkiä osa ei tulisi muuten ikinä käymään maatiloilla”, toteaa Samuli Vauhkonen. Tänä keväänä EMMA vei juurilleen yli 300 eteläsavolaista nuorta.

Sonja Miettinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti