”Keksi emävale, liioittele sitä ja syötä se kansalle niin, että tyhminkin kadunmies sen ymmärtää.”
Sota-ajan propagandaoppi toimii moitteettomasti myös 2000-luvun kunnallispolitiikassa. Rantasalmella sitä viljelee kansanvaltaan pesiytynyt valtaeliitti. Kuntamme kylmän ytimen muodostavat kourallinen valtapuolueiden kärkipoliitikkoja sekä muutama johtava virkamies.
Heidän järkähtämätön tavoite on haudata kylämme eläviltä ja keskittää kaikki palvelut Rantasalmen kuntakeskukseen. Kylistä otetaan henki pois sulkemalla kyläkoulut. Niiden mukana häviävät viimeisetkin palvelut, kuten yhdistysten ja harrastepiirien kokoontumistilat, liikuntapaikat, kansalaisopisto, varhaiskasvatus sekä seurakunta- ja nuorisotoiminta.
Viilauksen jälkeen rahaton Rantasalmi myydään eniten tarjoavalle naapurille. Julkisuudessa sitä ei tietenkään myönnetä, mutta heidän laskelmissaan vuonna 2020 Rantasalmea ei enää ole. Valtaeliitin sotasuunnitelma on paljastunut lakkautusuhan alla olevien viimeisten kyläkoulujen tiimoilta. He ovat jo vuosia sitten kabinetissa päättäneet, että tapahtui mitä tapahtui, kyläkoulut suljetaan ja kaikki palvelut keskitetään kirkonkylälle. Piste.
Valtaeliitin toistaiseksi suurin strateginen virhe on ollut aliarvioida Parkumäen, Osikonmäen ja Tuusmäen kyläläisten älyllinen kapasiteetti. Tämä paljastui viimeistään 13.3. järjestetyssä Tuusmäen kyläkouluillassa. Koulun juhlasalin peräseinän penkeille sulloutuneilla virkamiehillä ei ollut esittää ensimmäistäkään suunnitelmaa saati laskelmaa kyläkoulujen lopettamisesta syntyvistä säästöistä, koulukuljetusten järjestämisestä tai oppilaiden sovittamisesta yhteen kouluun, vaikka asiasta oli varta vasten sovittu syksyllä Osikonmäessä järjestetyssä vastaavassa tilaisuudessa. Tuoleillaan visusti istuen ja kännyköiden ja läppäreiden taakse piiloutuen he Ilmeisesti uskoivat, että viivytystaktiikka ja junttaamispolitiikka olisivat jo murentaneet vahvimmankin kyläläisten oikeuksien puolustajan vastarinnan.
Päinvastoin, kyläläiset esittivätkin kunnan tilinpäätöstietojen perusteella, kuinka Kolkontaipaleen ja Voinsalmen kyläkoulujen taannoinen sulkeminen synnytti vain viitteellisiä säästöjä. Tämänhetkisen tiedon valossa Rantasalmen kuntalaisille edullisin vaihtoehto onkin säilyttää ainakin osa nykyisistä kyläkouluista ja odottaa niin kauan, että kaikki oppilaat mahtuvat yhteen kouluun ilman mittavaa Rantasalon keskuskoulun laajennusta ja remonttia.
Kansanvallan kannalta ikävintä meneillään olevassa Rantasalmen alasajossa on, että todellista valtaa kunnassamme käyttävät valtaeliitin poliitikot eivät juuri keskustelutilaisuuksissa kierrä. Paikan päällä ovat useimmiten ne kunnanvaltuutetut, joilla on aidoin huoli ja suurin hätä Rantasalmesta ja sen asukkaista. Valitettavasti heidän osakseen lankeaa aiheettomastikin kuntalaisten suuttumus. Tämäkin on valtaeliitin tietoista laskelmointia. Suuressa sumutuksessa kylmän ytimen ulkopuolella pysyttelevillä kunnanvaltuutetuilla on tosi paikan tullen vain kumileimasimen ja roskaämpärin rooli.
Tällaisesta valtajärjestelmästä käytetään muitakin nimityksiä kuin demokratia eli kansanvalta. Rantasalmella 14.3.2014
Ohessa kylien ääniterveiset
täältä:
http://youtu.be/3c8n8jxbL1s
Aiheesta tehty kuntalaisaloite:
http://youtu.be/3c8n8jxbL1s
Aiheesta tehty kuntalaisaloite:
https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/651
Facebookissa toimii myös avoin keskusteluryhmä aiheesta:https://www.facebook.com/groups/1416607641927068/
Facebookissa toimii myös avoin keskusteluryhmä aiheesta:https://www.facebook.com/groups/1416607641927068/
Seuraava yhteinen
keskustelutilaisuus on Parkumäessä 10.4.
Jere Malinen, 040 587 4855 // jeremalinen2@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti