maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pieksämäellä odotellaan hanojen aukeamista



Pieksämäen Kyläkumppani-hankkeessa on töissä projektipäällikkönä kyläasiamies, joka kuluvan vuoden päätyönään tekee kyläyhdistysten kanssa kyläsuunnitelmia. Kyläsuunnitelmissa paitsi inventoidaan olemassa olevat asiat ja toimet sekä hahmotellaan tulevaa, niissä myös priorisoidaan kehittämishankkeita, joissa esimerkiksi Leader voisi avittaa.

Pieksämäen Kyläkumppani-hanke on edistänyt Leader-rahoitusten hakua kertomalla kylätilaisuuksissa Veej´jakajan tarjoamista mahdollisuuksista. Maaliskuinen erityinen rahoituksen teemailta oli rakennettu mahdollisimman kiinnostavaksi. Alustajina oli kolme erilaista Leaderillä toteutettua kehittämishanketta.

Yritysesimerkin toi valokuvaaja-toimittaja Ira Honkonen Viestivasamasta.  Hän hankki yrityksen perustamisvaiheessa järjestelmäkameran Leader-rahoituksen turvin. Perinteinen yleishyödyllisen hankkeen esimerkki löytyi Pieksämäen Vilhulasta. Vilhulan Vireen Marika Liukkonen kertoi kolmen seuran yhteiskäytössä olevan Seurapirtin remontista. Hän vakuutti kuulijoille, että paperisodasta huolimatta hankerahoitusta kannattaa hakea. Pitää vaan olla joku, joka sitoutuu toimistohommiin.

Kolmas esimerkki saatiin moottiripyöräkerhosta. Pieksämäen Moottoripyöräkerhon sihteeri Marianne Sartomaa kertoi, kuinka Soiselän Puun entiset tilat Naarajärvellä muuttuivat PiMoKen toimintaan sopiviksi. Poikkeuksellisen erinomaisia toimitiloja on käyty ihastelemassa ulkomaita myöten.

Maaliskuisessa teemaillassa Veej´jakajan toiminnanjohtaja Anssi Gynther joutui kertomaan uuden ohjelmakauden epäselvyyksistä, sillä rahoitusjärjestelyt eivät ole vielä selvillä. Mutta vuoden vaihteessa rahahanojen pitäisi aueta, lupasi Gynther.

Kuluva vuosi onkin siis suunnittelun aikaa ja ensi vuoden alussa Veej´jakajan toimistoon on tulossa läjä hyviä hankehakemuksia Pieksämäeltä!

Pieksämäen kyläasiamies
Vuokko Jaakkola
vuokko.jaakkola@pieksamenkylat.fi


­Vuokko Jaakkolan ja Anssi Gyntherin haastattelun voit kuunnella Maaseutukuriirin kotisivuilla:
http://www.maaseutukuriiri.fi/podcastit


Kuvia Veej'jakajan rahoitusillasta Pieksämäen Kanttilasta 27.3.2014:
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.297200167103894.1073741863.151682061655706&type=1&l=00ad77bf43


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti