Eteläsavolaiset Leader-ryhmät yhdessä ELY-keskuksensa kanssa
kokoontuivat runsas viikko sitten Tanhuvaaraan. ELY:n katsauksessa kuultiin,
missä mennään alueellisessa maaseudun kehittämistyössä. Minä pidin maa- ja
metsätalousministeriön tilannekatsauksen Manner-Suomen maaseudun
kehittämisohjelman valmistelusta ja Leader-ryhmien virallisen haun
käynnistymisestä. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkijat puhuivat
havainnoista, joita he olivat tehneet arvioidessaan viime kesänä Leader-ryhmien
paikallisten strategioiden luonnoksia. Kolme eteläsavolaista toimintaryhmää;
Piällysmies, Rajupusu Leader ja Veej’jakaja avasivat oman työnsä tuloksia ja
tulevaisuuden suunnitelmiaan.
Olen todella iloinen, että pääsin mukaan. On erittäin
motivoivaa nähdä ja kuulla, miten valtakunnallinen maaseutuohjelma, säädökset
ja linjaukset näkyvät käytännössä. Opin paljon.
Tanhuvaarassa oli erinomaista aistia myönteinen, eteenpäin
katsova ilmapiiri. Vakavien aiheiden
lomassa nauru raikui. Vilkkaassa keskustelussa puitiin kiperiä kysymyksiä,
mutta rakentavassa hengessä. Yhtään valitusvirttä byrokratian vaikeudesta en
kuullut.
Maaseudun kehittäminen on mielenkiintoista työtä, jossa
riittää haasteita. Resepti hyvään työhön ja erinomaiseen lopputulokseen on se,
että asioita tehdään hyvässä yhteistyössä. Siihen tarvitsemme toinen toisiamme,
myös kirjoituspöydän ääressä tekijöitä kuin kentällä toimijoita. Tarvitsemme
todella koko ketjua puhaltamaan siihen paljon puhuttuun yhteiseen hiileen.
Ei ole pieni asia se, että suomalainen hallintokulttuuri on
avoin ja kynnykset ovat matalia. Asioista voidaan keskustella kenen kanssa
tahansa. Tämä ei ole itsestään selvyys edes kaikissa EU-maissa. Viime kuukaudet
omalta osaltani valtakunnallista maaseutuohjelmaa ja sen tukijärjestelmiä
rakentaneena uskon vahvasti osallistavaan suunnitteluun ja työhön. Mitä
monipuolisemmin saadaan koottua näkemyksiä, miten vaikkapa maaseudun palveluita ja kylien
kehittämistä voitaisiin viedä eteenpäin tai millaiset lakipykälät työtä
pitäisivät raamittaa, sitä parempi lopputulos.
Uskon vahvasti siihen, että vuosien kokemuksella, uusien
toimijoiden innolla, osaamisella ja rohkeudella viemme yhdessä paikallista
maaseudun kehittämistä Leader-toimintatavalla kohti entistä vaikuttavampia ja
laadukkaampia tuloksia.
Sanna Sihvolan haastattelun voi kuunnella Maaseutukuriirin kotisivuilla:
http://www.maaseutukuriiri.fi/podcastit
http://www.maaseutukuriiri.fi/podcastit
Kuvia Nokka nousuun -toimintaryhmien koulutusseminaarista Tanhuvaaran urheiluopistolta 11.4.2014:
Aurinkoitsin terveisin:
Sanna Sihvola
Neuvotteleva virkamies
Maa- ja
metsätalousministeriö
PL 30, 00023 VALTIONEUVOSTO
Puh. 02951 62264
GSM (040) 58 60051
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti