keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kansainvälinen kehittämishanke käynnistyi Rajupusu Leader ry:ssä



Rantasalmen, Juvan, Joroisten ja Sulkavan alueella toimiva paikallinen toimintaryhmä Rajupusu Leader ry on helmikuussa käynnistänyt uuden kansainvälisen kehittämishankkeen. Hanke kantaa nimeä Amazing Countryside, ja se toteutetaan yhteistyössä liettualaisen Molétai-alueen paikallisen toimintaryhmän kanssa. Hankkeen keskiössä ovat nuoret, ja nuorten ideat maaseudun kehittämiseksi.

Vilja Kianto
Aloitin hankkeen projektipäällikkönä muutama viikko sitten. Maaseutu kaipaa uusia ideoita vetovoimaisuuden lisäämiseksi, ja mielestäni niitä ideoita kysellään aivan liian harvoin nuorilta. On toki haastavaa etsiä se oikea tapa kysyä, jotta ideoita nuorilta todella saa esille. Kansainvälinen toiminta voi antaa juuri sen sopivan lisäpotkun ja näkökulman, jotta ajatuksia kehittämisestä syntyy. Odotan tätä haastavaa mutta mielenkiintoista projektia innolla!

Hankkeen kohderyhmänä ovat 16–29 -vuotiaat nuoret/nuoret aikuiset ja mukaan mahtuu 15 osallistujaa Rajupusu-alueelta. Elokuussa 2013 ryhmä lähtee vierailulle ja elämysleirille Liettuaan. Leirillä tutustutaan Molétai-alueeseen liikkuen luonnossa ja vieraillen matkailukohteissa. Kesällä 2014 liettualaisten nuorten ryhmä tekee vastavierailun Suomeen Rajupusu-alueelle.

Projektin aikana nuoret pohtivat oman alueen kehittämistä eri näkökulmista ja vertailevat ideoita liettualaisten nuorten kanssa. Ryhmä kokoaa mielipiteistä ja ideoista yhteisen kehittämissuunnitelman, joka esitellään päätöstapahtumassa Suomessa 2014. Liettualaisten vastavierailun lopuksi järjestettävään päätöstapahtumaan kutsutaan alueen päättäjiä ja toimijoita, kuntien nuorisopalveluiden ja nuorisojärjestöjen edustajia sekä tietenkin nuoria. Hankkeessa esille nousseita nuorten mielipiteitä maaseudun kehittämisestä hyödynnetään myös Rajupusu Leader ry:n seuraavan kauden kehittämisohjelmassa (2014–2020).

Huhtikuun lopussa lähden käymään Liettuassa valmistelemassa tulevaa elokuun vierailua. Toivottavasti siihen mennessä olen saanut innokkaan ja motivoituneen ryhmän kasaan ja projekti on nytkähtänyt rytinällä kohti päämääräänsä!

http://www.facebook.com/amazingcountryside

Aurinkoisin terveisin:
Vilja Kianto
Rajupusu Leader ry/Amazing Countryside
vilja.kianto@rajupusuleader.fi
044 744 6984
www.rajupusuleader.fi


tiistai 26. helmikuuta 2013

Maaseutukuriiri avasi kotisivut

Maaseutukuriiri lennättää Etelä-Savoon maaseudun ilosanomaa

Etelä-Savon maaseutuohjelmien viestintähanke on saanut virallisen nimen: Maaseutukuriiri. Kaksivuotinen viestintähanke alkoi 2012 joulukuun alussa. Hanke on Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Veej’jakaja ry:n, Piällysmies ry:n ja Rajupusu Leader ry:n yhteinen voimainponnistus, jolla on tarkoitus parantaa manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tietoisuutta ja kertoa sen tuloksista.

Maaseutukuriirin kotisivut on julkaistu osoitteessa www.maaseutukuriiri.fi. Kotisivuilta löytyy ajankohtaista tietoa maaseudun kehittämisohjelmasta Etelä-Savossa sekä koko maassa. Lisäksi sivuilta löytyy kuvapankki, jossa on kuvat henkilöistä, tapahtumista ja tarvittavat logot. Ennen hanketta ja hankkeen aikana toteutetut videot löytyvät suoraan kotisivujen kautta. Vähintään kerran kuukaudessa tullaan tuottamaan yksi podcast kotisivuille, jonka voi joko kuunnella suoraan nettiselaimessa, ladata omalle koneelleen tai tilata mediasoittimeen. Kalenterista löytyvät kaikki maaseutuohjelman tulevat tapahtumat.

Kotisivujen lisäksi Maaseutukuriirilla on omat kanavansa Facebookissa, Google+:ssa, Twitterissä ja YouTubessa.
Huhtikuun alussa Etelä-Savossa tullaan jakamaan viestintähankkeen tiedotuslehti Länsi- ja Itä-Savo-sanomalehtien liitteenä. Kevään ja kesän aikana järjestetään erilaisia tapahtumia, joissa Maaseutukuriiri on mukana.

Lisätietoja ja yhteystiedot:
Ohjelmatiedottaja Toni Degerlund, 0440 155 992, toni.degerlund@maaseutukuriiri.fi

torstai 14. helmikuuta 2013

ELY-keskuksessa siirrytään sähköiseen asiointiin



Etelä-Savossa maataloustukia haetaan vain vähän sähköisesti


Sähköisten tukihakemusten osuus maataloustukihakemuksista on jäänyt verraten pieneksi viime vuosina Etelä-Savossa.  Vuonna 2012 sähköisen tukihakemuksen jätti Etelä-Savossa vain 30 % maatalouden tuen hakijoista, kun Pohjois-Savossa vastaava osuus oli 64 %. Sähköisen tukihaun helpottamiseksi Etelä-Savon ELY-keskus kartoittaa viljelijäkyselyllä sähköiseen tukihakuun liittyviä ongelmia eri puolilla maakuntaa. ELY-keskus pyrkii edistämään maatalouden sähköistä tuen hakemista myös Maatila ICT-koulutushankkeen avulla.

Maaseutuvirasto (Mavi) otti käyttöön sähköisen tukihaun koko maassa vuonna 2009. Sitä ennen sähköistä tukihakua kokeiltiin useissa kunnissa Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen alueilla. Alussa vain muutamia peltoalatukia voitiin hakea sähköisesti, mutta nykyisin lähes kaikki viljelijätuet ovat sähköisesti haettavissa. Tukihakemuksensa sähköisenä jättäneiden osuus on kasvanut vuosittain runsaalla kymmenellä prosenttiyksiköllä, ja vuonna 2012 osuus hakemuksista oli keskimäärin 43 %.

Viljelijätukien haun lisäksi myös ympäristötuki- ja lfa-sitoumukset voidaan tehdä sähköisesti. Karttaliittymä mahdollistaa myös peruslohkojen lisäykset, poistot ja muutokset. Kansallisten kotieläintukien ennakot ja uuhipalkkiot voidaan myös hakea sähköisesti. Paperilomakkeet lähetetään edelleenkin kaikille tiloille, ellei viljelijä ole edellisessä haussa ilmoittanut luopuvansa tukipaperien pyörityksestä.

Sähköisen asioinnin edistäminen on kaikkien maatalousalalla toimivien yhteinen haaste.  Siirryttäessä paperiversioista sähköisiin hakemuksiin ovat avainasemassa kuntien maaseutuviranomaiset ja maatalouden neuvontajärjestö viljelijöitä avustavina tahoina. Tukihakemusten sähköinen muoto mahdollistaa paremmin maatalouden tukipalvelujen kehittämisen, ja se alentaa tukihallinnon kustannuksia.

Sähköisten palveluiden lisääminen edellyttää paitsi toimivia tietoliikenneyhteyksiä myös aluehallinnon ja ohjaavien viranomaisten laajaa järjestelmäkehittämistä. Haasteellisuudestaan huolimatta tukien hakeminen etenee kokonaisuudessaan kohti sähköisiä palveluita.

Lisätietoja:
Yksikön päällikkö Maija Puurunen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4074, maija.puurunen@ely-keskus.fi

Kuvaaja: Martina Motzbäuchel, maaseutuvirasto

tiistai 29. tammikuuta 2013

Maaseudun kehittämissuunnitelman arviointi



Maaseudun kehittämissuunnitelman 2007-2013 toteuttamisen arviointi alkaa


Etelä-Savon ELY-keskus teettää ulkopuolisen arvioinnin käynnissä olevan alueellisen maaseudun kehittämissuunnitelman 2007–2013 toteutuksesta. Tavoitteena on, että arvioinnin tulosten perusteella voidaan tarvittaessa täsmentää ohjelman toteutusta sekä valmistautua EU:n ohjelmakauden 2014–2020 haasteisiin uuden alueellisen kehittämissuunnitelman laadinnassa. Nykyisen ohjelman toteutuksessa saadut hyvät käytännöt ja hankeideat tulee tunnistaa ja siirtää uuden ohjelman perustaksi

Arvioinnissa pyritään selvittämään kehittämissuunnitelman toteutumisen vastaavuus suhteessa asetettuihin tavoitteisiin ja toimenpiteiden vaikuttavuus suhteessa asiakkaiden tarpeisiin. Lisäksi selvitetään kehittämissuunnitelman toimeenpanon ja hallinnoinnin tuloksellisuus ja laatu sekä arvioidaan kehittämissuunnitelman toteutusta suhteessa tulevaan ohjelmakauteen. Alustavan aikataulun mukaisesti arviointi valmistuu huhtikuun loppuun mennessä, jolloin siitä julkaistaan yhteenvetoraportti.

Arvioinnista järjestettiin vuodenvaihteessa tarjouskilpailu, johon osallistui yhdeksän arvioitsijatahoa. Valintakriteereinä painotettiin hinnan lisäksi arvioijan pätevyyttä ja kokemusta maaseudun kehittämisohjelmien arvioinneista. Tiukan tarjouskisan voitti Suomen Aluetutkimus FAR partnerinsa TK-Evalin kanssa. Suomen Aluetutkimus vastaa muun muassa käynnissä olevan valtakunnallisen maaseudun kehittämisohjelman jatkuvasta arvioinnista. TK-Eval osallistui tulevan maaseudun kehittämisohjelman ennakkoarviointiin ja sillä myös on laaja kokemus maaseutua koskevien ohjelmien arviointityöstä. Arvioijan toimipaikka sijaitsee Sonkajärvellä.

Arviointihanke rahoitetaan maaseudun kehittämisohjelman teknisestä tuesta. Arvioija tekee itsenäisen arvion. Tilaajan eli ELY-keskuksen asettama ohjausryhmä avustaa arvioijaa muun muassa tarvittavan arviointimateriaalin kokoamisessa sekä hyväksyy arvioinnin loppuraportin.

Nykyinen maaseudun kehittämisohjelmakausi on päättymässä ja viimeiset tukipäätökset tulee tehdä tämän vuoden aikana. Investointien ja hankkeiden toteutus voi jatkua vuoden 2014 loppuun, mutta loppumaksatukset tulee pääsääntöisesti tehdä viimeistään keväällä 2015. Tosin koko EU:ta koskevien rahoitusratkaisuiden ja lainsäädännön viivästyessä ohjelman alkamisen on epäilty lykkäytyvän vuodella. Toistaiseksi uuteen rahoituskauteen valmistautuminen jatkuu kuitenkin Suomessa aiempien suunnitelmien mukaan kaikilta niiltä osin kuin se on mahdollista.

Linkki:
Etelä-Savon maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 (pdf)

Lisätietoja:
Yksikön päällikkö Maija Puurunen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4074, maija.puurunen@ely-keskus.fi